Aurinkoiseen keskiviikkoaamuun heräsimme taas Juho II:n kommuunista Wellingtonista. Oli aika tehdä pakollinen nähtävyyksiin tutustuminen, koska olimme kuitenkin viettäneet Wellingtonissa useamman päivän. Suuntasimme siis Te Papa -kansallismuseoon, jota oli oppaissa kehuttu. Kehut oli ansaittu sillä museossa vierähti helposti pari tuntia Uuden-Seelannin historiaan ja luontoon tutustuessa. Mielenkiintoisimpia asioita olivat täytetyt paikalliset eläimet, 20-metrinen valaan luuranko ja maorien perinteistä kertova näyttely. Matkan oli kuitenkin taas jatkuttava ja nyt oli vuorossa Pohjoissaren keskellä sijatsevat tulivuoret. Ajoimme ensin Taranaki-vuorelle, jota on muutamissa leffoissa käytetty Fuji-vuorena samannäköisyytensä takia. Vuori olikin komea lumihuippuisena noustessaan yksinäisenä pari kilometriä ympäristöstään. Käytyämme vuoren rinteellä noin kilsan korkeudella maisemia ihmettelemässä otimme suunnan itään kohti Pohjoissaaren korkeinta vuorta Ruapehua. Lyhin tie osoittautui Forgotten world highway -nimiseksi pieneksi väyläksi, joka mutkitteli pitkin autiohkoja laidunmaita, matalien vuorten yli ja lopulta hiekkatienä sademetsässä jyrkkää jokilaaksoa seuraillen. Välillä tie oli auton levyinen ja tiukimmissa kurveissa oli nopeussuosituksena 15 km tunnissa. Kovempaa ei tosiaan uskaltanut ajaakaan. Tie oli kuitenkin hieno. Harmi vaan että pimeys yllätti kesken matkan. Ajelimme illan pimeydessä Ruapehu-tulivuoren juurelle.
2 kommenttia:
Hyvää kertomusta veljekset! Päivitin itse omat juttuni ja nyt sieltäkin pääsee tänne. Hyvää reissunjatkoa! -Juho II (Se pidempi)
Poijaat vois laittaa hieman lisää fotoo tuleen.
Lähetä kommentti