Parhaita paloja by Joose part3

Ultimatea Suomi-kisoissa













Ukonkanto, huomaa olutpullo kädessä


















Uunonkanto











Kaikoura













Kohti vuoria vauhdilla

















Perus lammaslaidun










Lake Tekapo, vasemmalla pilvessä kai Mt Cook











Matkalaiset Lake Tekapolla












Lake Tekapo













Alppiniitty















Varasteleva alppipapukaila kea















Aurinko laskee länteen myös maapallon toisella puolella Hokitikassa














Pannukakkukalliot

Parhaita paloja by Joose osa2

Marlborough Sounds















Auringonlasku Marlborough Soundsissa




















Silloin jäpittää (Wellingtonin asuntola)


















Illalla Forgotten World Highwayn sademetsässä















Kohti tulivuoren huippua















Tongarirolla, Tuomiovuori oikealla










Kraaterin reunalla Tongarirolla















Rotoruan turistitoimisto




















Pikku, pikku Lauri punapuumetsässä














Maori haka














Prinssi Albert purkautuu (toimitus pidättää oikeudet nimenmuutoksiin eli oikea nimi taisi olla Walesin prinssi ja se saattaa olla tuo toinen geysir..)









Mitäs sulle kuuluu?

Parhaita paloja by Joose

Aucklandin Sky Tower


















Yöllinen Auckland















Kohtalotoverimme 190 metriä vielä edessään

















Kelly Tarltonin merimaailman keisaripingviinejä













Suuri hainmetsästäjä



















4,5 metriä leveä kauripuiden kuningas



















Yöllinen Bay of Islands















Delfiinien leikkiä









Bay of Islands









Kävelyllä Bay of Islandsin saarella















Taukopaikka Bay of Islandsilla

















Seilori-Lauri 65 jalkaisen ruorissa


























Putous Whangareissa





Viimeinen illankajo

Mahtisormus löytyi

Viimeinen kokonainen päivämme Seelannissa koitti aurinkoisessa Bay of Islandissa. Muna-pekoni -aamiaisen jälkeen suuntasimme rantaan purjehdusreissua varten. Purjehduksen järjestäminen osoittautui kuitenkin hieman mutkikkaaksi. Aluksi olimme varanneet paikat katamaraanipurjeveneestä, mutta se olikin huollossa, joten sen tilalle oli järjestetty yksirunkoinen maxivene. Hyväksyimme tilanteen, mutta sitten purjehdustoimistolla ilmoitettiin, että lähtijöitä on liian vähän. Meinasimme jo rynnätä varaamaan paikkoja muista toimistoista, mutta lopulta alkuperäinen järjestäjämme soitti toiseen firmaan ja saimme paikat ihan ok pakettiin. Meitä odotti siis 6 tunnin purjehdus 65-jalkaisessa veneessä, lounas, retki yhdelle saarelle sekä mahdollisuus meloa ja snorklata saarella. Mukaan purjehdukselle lähti 6 muuta eurooppalaista ja 2 hengen miehistökin osoittautuivat alunperin eurooppalaisiksi. Aluksi jouduimme tuulen vähyyden takia konettamaan pitkään, mutta lopulta purjeetkin saatiin ylös ja päästiin kunnon seilauksen makuun. Tuuli oli kuitenkin koko päivän sen verran maltillinen, ettei mihinkään hirveään vauhtihurjasteluun ylletty. Yllättävän hyvin 22 tonnia painava vene kuitenkin kulki. Sää oli mukava 20 astetta ja puolipilvistä. Pilvet olivat sinänsä tervetulleita, koska otsonikerros on Uuden-Seelannin yllä niin ohut, ettei edes 30 -suojakerroin täysin suojannut palamiselta. Purjehdus kuitenkin sujui leppoisissa merkeissä veneen miehistön kertoessa tietoja alueesta, mm. kapteeni Cookin tutkimusmatkasta seudulle, ja halukkaat pääsivät ohjaamaan alusta. Merenelävätkin soivat meille riemua, kun näimme ensin kaukaa pari pientä pingviiniä uimassa ja sitten veneemme luokse tuli leikkimään hypellen pari delfiiniä. Hauskoja otuksia. Parin tunnin purjehduksen jälkeen pysähdyimme komeaan hiekkarantalahteen, jossa siirryimme tutkimaan hieman saarta. Kiipesimme paljain jaloin parikymmentä metriä korkean heinikkoisen saaren huipulle ja sieltä ihastelimme ympärillämme levittäytyvää saaristoa. Veneelle palattuamme oli mahdollisuus snorklaukseen ja suomipojat olivat ainoat, jotka uskaltautuivat 16-asteiseen veteen, tosin märkäpuvut päällä. Muutamia isompia kaloja ja pienempien kalojen parvi vedestä löytyi, mutta harmittavan väritöntä merimaailma oli. Veneellä söimme sitten lounaan ja suuntasimme keulan takaisin kohti satamaa. Hieno kokemus oli kyllä. Rantaan palauttuamme starttasimme auton kohti Aucklandia ja viimeistä iltaa. Olisimme halunneet juhlistaa reissua parilla oluella, mutta sunnuntai-iltana paikka (1 milj. asukasta) oli ihan kuollut, joten tyydyimme nauttimaan yhdet sporttibaarissa lähes keskenämme jonkun krikettipelin pyöriessä screenillä. Varsin outo peli. Viimeinen yö sujui hyvin ja aamulla heräsimme hyvissä ajoin tekemään vielä viimeisen kierroksen kaupungin kaupoissa. Sitten vain lentokentälle ja nyt olemmekin jo välilaskulla Kuala Lumpurissa. Äsken hoidatimme vielä paikat kuntoon jalka-, hartia- ja päähieronnassa. Aah taaskin.. Vielä pari lentoa ja sitten ollaan kotona monta kokemusta rikkaampina. Mahtisormuksen etsinnästämme voi sanoa, että useita Sormuksen herran maisemia nähtiin, Hokitikassa oli hienoja jadesormuksia, Wellingtonista löytyi hienoja kopioita Sormuksen herran mahtisormuksesta ja kai rengasmatkaamme Uuden-Seelannin ympärikin voi mahtisormukseksi sanoa. Tavoite siis reissulla täyttyi. Pohjasen pojat kiittävät ja kuittaavat. Kia ora!

Tahmea aamu

Liekö syynä ollut kasariräpbaarissa nautitut muutamat oluet, mutta emme meinanneet saada itseämme lauantaiaamuna millään hereille. Lauri sen siinä tokkurassa sitten keksi, että lähdetään hyppäämään base-hyppy Aucklandin Sky Towerista, jos se saisi mielet virkeiksi. Kun parempiakaan ehdotuksia ei irronnut, niin laahustimme tornille, tilasimme hypyt ja heilautimme itsemme hissillä 192 metriin. Siellä meidät johdatettiin näköalatasanteen reunalle ja iskettiin jonkinmoinen turvavaijeri selkään, ettei tippuminen ihan holtittomaksi mene. Vähän ehti reunalla tuulen tuiverrettavana ihmetellä alhaalla viliseviä muurahaisihmisiä, kunnes vaijeri yhtäkkiä löysäsi ja tipuimme noin kahdeksaa kymppiä sen 192 metriä. Homma oli ohi ennen kuin ehti mirriä kiekaista ja käteen hommasta jäi komia diplomi ja valokuva killumisesta ilmassa ennen tiputusta. Aivot olivat vielä kuitenkin hieman jäässä, joten muistimme vanhan skånelaisen sanonnan "pingviini päivän piristää" ja suuntasimmekin siltä seisomalta läheiseen merimaailmaan. Siellä pingviiniystävämme jo läpsyttelivät innoissaan: Hyvä, hyvä, tapu, tapu. Tämä nostikin ilon ja virkeyden mieleemme, joten saatoimme taas jatkaa matkaamme kohti pohjoista. Päämääränämme oli Bay of Islads -niminen purjehduskeskus, mutta matkalla poikkesimme 100 kilometrin pituisella hiekkarannalla ajelemassa autollamme laskuveden paljastamalla merenpohjalla ja toiseksi kummastelemassa kauripuita, joista isoin oli 5 metriä leveä ja 50 metriä korkea. Siinä vierellä alkoi Pohjasen poikakin näyttää pieneltä. Tiesittekö muuten, että Uudessa-Seelannissa kotoinen mäntymme kasvaa kaksinkertaista nopeutta Suomeen verrattuna hyvien olosuhteiden takia, 30-vuodessa kaatokokoiseksi.

Maorien kylässä

Perjantain aamupäivä tutustuttiin Rotoruan nähtävyyksiin. Ensin suuntasimme punapuumetsään virkistävälle aamukävelylle. Parhaimmat puut olivat pari metriä leveitä ja 60 metriä korkeita. Niiden rinnalla moni mies tuntee olonsa pieneksi, mutta emme me ;) Pohjaset!!! Seuraavaksi oli tarkoituksena mennä katsomaan nopeasti kaupungin geysirejä, mutta onnistuimme samalla vahingossa ostamaan liput puolen päivän tutustumiskäynnille paikalliseen maorikylään. Kylässä näimme geysirien ja kuumien lähteiden lisäksi maorien laulu-, tanssi-, taistelu- ja akrobatiaesityksen sekä tutustuimme maorien perinteisiin elintapoihin. Erittäin vaikuttava esitys ja näimme omin silmin, kun Prinssi Albert laukesi.. Siis yksi geysireistä.. Rotorualta käänsimme auton keulan kohti maan suurinta kaupunkia Aucklandia. Matkalla saimme kaipaamaame kuvan Suomessakin myytävästä riistakäristyksestä, joka täällä vielä saksanhirvi nimellä käyskentelee laumoissa laitumilla. Aucklandissa majoituimme pilvenpiirtäjien lomaan täyden palvelun backbackers-hostelliin, jossa normaalien palveluiden lisäksi oli oma ravintola, sauna ja kelpo disco. Illalla kävimme katsomassa Aucklandia yläilmoista 328m korkean Skytowerin 194 metrissä ollelta näköalatasanteelta. Satuimme torniin auringonlaskun aikaan, joten samaan kokonaisedulliseen hintaan tuli nähtyä kaupunki ja sitä ympäröivä meri sekä päivänvalossa että yövalaistuksessa. Nukkuman siirryimme hostellimme kasariräppiä soittavan baarin kautta. Tiedoksi kaikille, jotka kaipaavat yli tuhatta jo ottamaamme valokuvaa blogiimme, että laitamme niitä heti, kun pääsemme nettipäätteelle, johon saa kameran piussin kiinni. Kotona kaikkia innokaita ja vähemmänkin innokaita odottaa parin tunnin kuvashow :)

Tuomiopäivä

Torstaiaamu oli synkkä ja myrskyinen, kun kaivauduimme jälleen kerran vällyjemme välistä kylmänkolkkoon hostellihuoneeseen. Lähtökohdat näyttivät siis heikoilta aikomukseemme nousta kohti Tuomiovuoren tulista kraateria. Lappasimme kuitenkin suihimme majatalonisännän käristämän muna-pekoni -aamiaisen ja suuntasimme automme keulan kohti taivaanrannan täyttävää mustaa tulivuorta. Sen oli aika kokea voittajansa. Matkalla noukimme vielä evääksi Lembasia ja muuta raskasta koitostamme auttavaa mukaamme. Auton voimat riittivät vain puoleen rinteeseen, joten loppumatka oli tultava toimeen jalan. Alkuun matkasimme loivasti nousevaa pusikkoa ja puronvartta ylöspäin, mutta hiljalleen rinne jyrkkeni, puskat hävisivät ja maa muuttui mustaksi laavaerämaaksi. Vuori ei kuitenkaan lannistanut meitä, vaan kivi kiveltä, välillä käsivoimiinkin turvautuen kiipesimme yhä ylöspäin, kuin Frodo ja Sam konsanaan. Tarpeeksi kivuttuamme ilmassa alkoi tuoksua rikin mädänoloinen katku ja ympärillämme näkyi suurenevia lumiläikkiä, joten arvasimme lähestyvämme synkkää tavoitettamme, Tuomiovuoren huippukraateria. Kuin viimeiseksi koitokseksi, alkoi näkyvyys hävitä ilman täyttyessä höyrystä. Oliko se sitten pilveä vai kraatereista nousevaa savua, emme tiedä. Viimein kuitenkin jyrkän loppurutistuksen jälkeen rinne yhtäkkiä kääntyi toiseen suuntaan ja tiesimme kukistaneemme uhrimme. Ja tämä tarina on tosi... Ilma tosin oli pääasiassa aika hieno. Kiipesimme siis Tongariro-tulivuoren yhdelle huipulle 800 korkeusmetriä lähes 1900 metriin ja matkaa valloituksella oli 15km. Viereistä tulivuorta käytettiin Sormusten herrassa Tuomiovuorena. Retki oli todella raskas, mutta maisemat hienoja. Illaksi ajoimme Rotoruaan, jossa on paljon termistä toimintaa kuumien lähteiden ja geysireitten muodossa, niin että kaupungin ominaishajuna on rikin katku. Kaupunki on myös maorikulttuurin keskus. Raskaan vaelluksen rasittamia lihaksiamme kävimme hoidattamassa yhdessä maailman top 10:iin kuuluvissa kylpylöissä, jonka erilaisia mineraaleja sisältävät kuumat ulkoilma-altaat sekä poistivat lihasväsymyksen että virkistivät mieltä. Aaaah...

Kulttuuria ja korkeita tulivuoria

Aurinkoiseen keskiviikkoaamuun heräsimme taas Juho II:n kommuunista Wellingtonista. Oli aika tehdä pakollinen nähtävyyksiin tutustuminen, koska olimme kuitenkin viettäneet Wellingtonissa useamman päivän. Suuntasimme siis Te Papa -kansallismuseoon, jota oli oppaissa kehuttu. Kehut oli ansaittu sillä museossa vierähti helposti pari tuntia Uuden-Seelannin historiaan ja luontoon tutustuessa. Mielenkiintoisimpia asioita olivat täytetyt paikalliset eläimet, 20-metrinen valaan luuranko ja maorien perinteistä kertova näyttely. Matkan oli kuitenkin taas jatkuttava ja nyt oli vuorossa Pohjoissaren keskellä sijatsevat tulivuoret. Ajoimme ensin Taranaki-vuorelle, jota on muutamissa leffoissa käytetty Fuji-vuorena samannäköisyytensä takia. Vuori olikin komea lumihuippuisena noustessaan yksinäisenä pari kilometriä ympäristöstään. Käytyämme vuoren rinteellä noin kilsan korkeudella maisemia ihmettelemässä otimme suunnan itään kohti Pohjoissaaren korkeinta vuorta Ruapehua. Lyhin tie osoittautui Forgotten world highway -nimiseksi pieneksi väyläksi, joka mutkitteli pitkin autiohkoja laidunmaita, matalien vuorten yli ja lopulta hiekkatienä sademetsässä jyrkkää jokilaaksoa seuraillen. Välillä tie oli auton levyinen ja tiukimmissa kurveissa oli nopeussuosituksena 15 km tunnissa. Kovempaa ei tosiaan uskaltanut ajaakaan. Tie oli kuitenkin hieno. Harmi vaan että pimeys yllätti kesken matkan. Ajelimme illan pimeydessä Ruapehu-tulivuoren juurelle.